maanantai 8. huhtikuuta 2013

Päivä 6: Huoltopäivä

Maanantai. Piti pestä pyykkiä. Etsittiin pesula. Pestiin pyykkiä. Ja kun kone pyöri, käytiin nopsasti Coopissa. Eipä sitten muuta.

Vapaamatkustaja kävi iltapäivällä lenkillä ja suuntasi juoksulenkkarinsa kylämme keskustaan. Matkalla olivat mummot kannustaneet mennen tullen bravo-huudoin. Italia.

Minä tiskailin ja lueskelin ja mietin tekemättömiä töitä.

Käsimatkatavara nukkui pitkät päiväunet ja möngersi herättyään terassilla.


Lapsen kanssa matkatessa (ja toki muutenkin) tämmöiset huoltopäivät tulevat tarpeeseen, sillä aivan joka päivä ei voi retkeillä höyrypäänä pitkin etruskikaupunkeja. Kekara saa nukkua edes yhdet pitkät päiväunet pinnasängyn rauhassa ja syökin sitten paremmin. Retkipäivinähän toukka on nukkunut unensa pääasiassa automatkojen aikana.

No mutta mitä se sitten syö, kun kerran täällä ulkomailla saakka olemme? Kotoa roudasimme kaurapuuroa aamu- ja iltapuuroa varten. Muuten olemme keitelleet lapselle itse esim. pastaa, perunaa, kukkakaalta ja riisiä. Kaupasta löytyi valmiita lihasoseita, joten polloa ja vitelloa ja muita muussattuja eläimiä on helppo sekoittaa omiin keitoksiin. Ja toki törkätään ruokahetkillä aina jotain käteen itse syötäväksi.

Ravintolassa lapsi syö omia eväitä, sillä muutama purkki meillä oli niitäkin mukana ja tähän saakka ovat riittäneet. Leipää kouraan ja tarvittaessa jotain muuta nykerrettävää, kuten Talk-muro-pölypalloja (- ja niitäkin on pakastusrasiallinen mukana), niin viihtyy sen hetken verran, kun aikuiset ravitsevat itseään. Banaani on tietenkin kätevä välipala ja matkaeväs retkipäivinä.

Niin että semmoinen huoltopäivä meillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti